Joulukalenteri, 13. päivä: sarjakuvasuositus 3

13.12.2013 - 6:00 / Julia.


Tällä kertaa mainostan mangaa (ja animesarjaa) nimeltä Hikaru no Go. Se on eräs ensimmäisiä animesarjoja, joita katsoin, mutta suosittelen kirjaihmisenä sarjakuvaversiosta. (Julialta lainattavissa noin ensimmäiset yhdeksän pokkaria!)

Tarina alkaa sillä, että kuudesluokkalainen Hikaru löytää isoisänsä vanhasta go-laudasta vain hänelle näkyvän aaveen. Aave nimeltä Sai on elänyt 1000 vuotta sitten, mutta jäänyt aaveeksi janotessaan pelaamaan lisää gota. Aluksi Hikaru ei ole lainkaan kiinnostunut ikivanhasta lautapelistä, mutta pelaa Sain mieliksi. Pian Hikarukin kiinnostuu pelistä ja alkaa pelata itse eikä vain Sain ohjeita kuunnellen.

Sarjan hienous on siinä, että se on melko perinteinen shonen-sarja (pojille tarkoitettu anime/manga), mutta tappelun tai pokemonien kouluttamisen sijaan päähenkilö kehittyy maailman vaikeimmaksi tituleeratussa lautapelissä. Piirrosjälki on hyvää, Sai on mahtava sivuhenkilö – ja vaikka kaikki pelilaudat piirretty go-ammattilaisen ohjeiden mukaan mutta sarjaa voi lukea myös vaikkei osaisi gota. Vaarana tosin on, että pelaaminen alkaa kiinnostaa ; )

Kategoria: joulukalenteri.



Yksi vastaus - “Joulukalenteri, 13. päivä: sarjakuvasuositus 3”

  1. Nuori matikisti Kirjoittaa:

    ”Read Hikaru and lose two stones in strength. Watch Hikaru and lose four.” –Sensei’s Library

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus