Kategoria-arkisto ‘Yleinen’

* Näkemiin ja kiitos kaikista kaloista (MUOK.)

Kirjoitettu 1.04.2014 - Julia. Kategoriassa meta, runoilija, Yleinen.


Yliopisto on hieno paikka. Niin hieno, ettei sen lisäksi ehdi harrastaa oikein mitään. Ehdin piirtää blogiin ihan liian vähän, ja aikani pohdittuani olenkin todennut, ettei blogista tule nykymuodossaan mitään. Ehkä piirrän satunnaisesti sarjiksia tulevaisuudessakin, mutta tästä lähtien päävastuu blogin sisällöntuotosta jää Romeolle.

Tämän ensimmäisen (teknisesti ottaen toisen tai kolmannen?) Romeon sarjiksen myötä kiitän kaikista kaloista ja sanon näkemiin. Ensi viikon maanantaista alkaen Romeo päivittää blogia.

Otsikkona ’Pitkän parisuhteen salaisuus on jatkuva valehtelu’

MUOK. Aprillipäivän iltana: joo, aprillistahan tässä oli kyse. Tosin Romeon sarjiksia tulette näkemään silti tulevaisuudessakin!

.



* Ilo on meidän puolellamme?

Kirjoitettu 31.03.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Huh kun taaskaan ei ole ollut aikaa piirtää…

Sanokaa hei uudelle sivuhenkilölle, viralliselle Tansania-miehelle eli eräällä Romeon opiskelutoverille. (En muuten taaskaan piirtäessäni yhtään muistanut, miltä kyseinen herra näyttää : D)

.



* Onko se virtahepo? Onko se muumi?

Kirjoitettu 24.03.2014 - Julia. Kategoriassa dataaminen, Yleinen.


Ei, se on jälleen Julian yritys piirtää poneja. Tuijottelin reffejä silmät sikkuralla, mutta aika omaperäisiä näistä tuli silti…

Vastasin pari viikkoa sitten kyselyyn, jossa kysyttiin ”kuulutko johonkin verkkoyhteisöön” ja ”kuinka tärkeää se on sinulle”. Tajusin silloin ekaa kertaa, miten tärkeä lukiomme irkkikanava (jota lähinnä kansoittavat ex-lukiolaiset) minulle on. Tämä ponikuva siis omistettu tuon kanavan väelle.

Kuvaan on ikuistettu puheliaista kanavalaisista ne, joiden kanssa olen eniten ollut tekemisissä : )

Jo tavattujen Julia- ja Julian sisko-ponien lisäksi siellä on tummanpunainen N-poni, maastokuvioinen K-setä-poni, G-yksisarvinen, ja punainen S-poni. Taustalla ihmettelee ei-niin-innokas-ponimies N. K-Setäponilla on cutie markkinaan norsu, mikäli kuvasta ei saa selvää. Ja koska hän harrastaa lohtuhaleja internetissä, on hän kuvassakin päässyt halimaan.

.



* Arkistojen uumenista, tavallaan

Kirjoitettu 17.03.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Juuri sopivasti tarpeeksi lyhyessä ajassa toteutettavaa sarjakuvaideaa pohtiessani tajusin, että ”50 faktaa Juliasta ja Romeosta” jäi kesken melkein vuosi sitten. Väritin siis kuukausia sitten piirretyn pätkän turhia faktoja ja piirsin yhden uuden faktan/sarjakuvan. Jatkoa seurannee…

(niin, tuo vanhojentanssitarina tuskin aukeaa niille, jotka eivät asiasta tiedä: lukion ykkösellä emme siis vielä seurustelleet, hädin tuskin tunsimme, mutta vanhojen tanssien aikaan kyllä)

PS. tarkka lukija huomaa, että välistä puuttuu muutama numero – yritän saada ne valmiiksi tällä viikolla ja palkita viime viikon turhan odotuksen päivittämällä blogia peräti uudestaan tällä viikolla.

.



* Kulttuurien kohtaamisia

Kirjoitettu 3.03.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Ida viittaa Ida Ahlbergin tiellä sijaitsevaan yliopistolaisten saunaan : ) Sanokaa hei Tuutori-sanille, eli Romeon tuutorille ja minun ’luokkatoverilleni’, joka siis tekee sivuaineopintoja meillä päin yliopistoa.

Forgive my English, photoshop skills and today also drawing skills…

.



* Ei sarjista tänään

Kirjoitettu 24.02.2014 - Julia. Kategoriassa kielioppi, Yleinen.


Sori, nyt ei kyllä jaksa eikä ehdi piirtää… Ainakaan mitään muuta kuin kalligrafian läksyjä.

Joka tapauksessa vastaukset viime viikon japaniarvoitukseen:

vanhemmat + leikata kanjiyhdistelmä = ystävällinen
katto + nainen = halpa (alkuperäinen merkitys: turvallinen)
ruoho + oikea = nuori
katto + sika = talo, koti
voimakas + yritys kanjiyhdistelmä = opiskelu
muutos + tiede/oppi kanjiyhdistelmä= kemia
logiikka + tiede/oppi kanjiyhdistelmä = fysiikka
nainen + lapsi = hyvä/pitää jostakin
ruoho + hauska = lääke
kolme naista = raiskaus

.



* Opin japania Julian kanssa, osa 2

Kirjoitettu 17.02.2014 - Julia. Kategoriassa kielioppi, Yleinen.


Tällä kertaa esittelyssä tuntemieni japanin ideogrammien (kanjien) kiinnostavimpia logiikoita. Jokainen neliö esittelee siis yhden merkin tai merkkiyhdistelmän (”sanan”). Monimutkaisemmat merkit kun koostuvat aina toisista merkeistä (radikaaleista), niin yhteen ainoaan sanamerkkiinkin saa tungettua useampaa eri asiaa tarkoittavia osia.

Merkitykset tulkittu mahdollisimman kieli poskella – muutaman noista voisi tulkita tylsemminkin. Lisäksi huomio: en osaa kovin paljon tätä(kään) kieltä, joten epätarkkuutta esiintyy varmaan senkin vuoksi.

Sydämen sisällä on logiikkaa tarkoittava merkki, joka koostuu, noh, melko loogisista komponenteista. Eikö teistäkin?

Muut merkit/merkkiyhdistelmät satunnaisessa järjestyksessä:
kemia * ystävällinen * raiskaus * fysiikka * opiskella * nuori * lääke * hyvä/pitää jostakin * halpa * talo/koti

Arvauksia tai päivittelyä siitä, mikä tarkoittaa mitäkin otetaan vastaan (älkää siis lukeko kommentteja, jos ette halua spoilaantua). Oikeat vastaukset tarjolla ensi viikolla.

PS. Pahoittelut myöhäisestä päivityksestä!

.



* Lasten suusta, osa 2 (vai ehkä jo n?)

Kirjoitettu 3.02.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Lapsille on satunnaisgeneroitu ulkonäkö koska yksityisyydensuoja ja mitä näitä nyt on : ) Niin ja jos joku ei vielä tiennyt, niin vedän tosiaan iltapäiväkerhon tapaista kerran viikossa.

 

 

Vaikka on sivistävää tuntea pokemonit, minusta on myös aika hienoa että on yhdeksänvuotiaita jotka tuntevat Picasson!

.



* Keskustakampuksen hyviä puolia

Kirjoitettu 20.01.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Omistettu Nuorelle Matikistille, joka on kertonut kokeilleensa Kumpulan liukumäkeä käytännössä : ) Itse en ole vielä päässyt kovin pahoilla keleillä kampukselle, vaikka on tuo kiipeily -15 asteessakin ihan mukavaa.

.



* Viikon askarteluhaaste lukijoille

Kirjoitettu 13.01.2014 - Julia. Kategoriassa Yleinen.


Tarjolla tänään siis: pojille suunnattu paperinukke <3
Koska kuten kaikki tietävät, kaikki tytöt ovat kiinnostuneita vaatteista ja hiustenlaitosta, ja kukaan poika ei ole. Tästä syystä paperinuket ovat aivan suotta olleet vain tyttöjä kiinnostava lelu – sille on ratkaisuna tämä pojille suunnattu paperinukke, jolla on tylsien ja turhien vaatteiden sijasta mukanaan mielenkiintoisia varusteita!

(kyllä, ne ovat teoriassa täysin sopivia, senkun leikkaa ja leikkii)
(kyllä, tämä on ironiaa)
PS. jos joku todella tulostaa tämän ja tekee tästä paperinuken, saa mainetta, kunniaa ja vaikka suklaata : D korkeampiresoluutioinen ja valkotaustainen versio myös saatavilla pyydettäessä : P

.