Juhannus, osa 1

26.06.2014 - 14:35 / Julia.


Henkilöt-sivu päivitetty, linkki löytyy tuttuun tapaan yläpalkista!

Juhannus kului leiriporukan ja Romeon kera puskassa, ja hauskaa oli. Jälleen kerran paljon aikaa kului taiteen parissa, ja tässä tarjolla muutamia makupaloja.

Halloumi-juuston ja saunomisen lisäksi vakiintuneimpia perinteitämme on krokii-piirustus: eli yksi (tai kaksi!) kerrallaan on malli, jota muut piirtävät 3, 2, 1 tai puoli minuuttia. Itse en piirtänyt puoleksikaan niin paljon kuin monet, mutta tässä tuotoksiani kuitenkin uteliaiden töllisteltäväksi : ) (tajusin juuri, että eka papereista on hukassa! hui!) Seassa on useamman eri ajan puitteissa piirrettyjä töitä, ja muutamaa harvaa on paranneltu jälkikäteen.

Kaverikuvista tuli yllättävän tunnistettavia, alareunan Lumihevonen&MacKativer-komboista ainakin : )

Ekstrana vielä värittämätön (eli täysin kuvattujen itsensä piirtämä) versio Henkilöt-sivulle päätyneestä luppihippikuvasta

Kategoria: leireily.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus